• Ajankohtaista YTP:ssä

Biotehtaan Riihimäen Biojalostamo yhdeksi hallituksen kärkihankkeeksi

Tatu Rauhamaki (tatu.rauhamaki a ytpliitto.fi), 5.2.2016

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) on nostanut Biotehtaan Riihimäen biokaasulaitoshankkeen yhdeksi hallituksen kärkihankkeista, joiden tavoitteena on nostaa Suomen talous kestävään kasvuun ja kohentaa työllisyyttä.

Biokaasulaitoshanke sai ministeriöltä energiatukea 5,38 miljoonaa euroa. Energiatukea myönnettiin biojalostamon rakentamiseen, biokaasun jalostukseen ja kaasun verkkoon syöttöön.

Biotehdas ja Gasum rakentavat yhteistyössä jalostetun biokaasun tuotantolaitoksen Riihimäelle Ekokemin Kiertotalouskylään. Biokaasun tuotantolaitoksessa kaasun valmistuksesta vastaa Biotehdas ja biokaasun jalostuksesta sekä kaasuverkostoon syötöstä Gasum. Investoinnin kokonaisarvo on yhteensä 20,8 miljoonaa euroa.

Hallituksen kärkihankkeiden tavoitteena on hallitusohjelman mukaisesti nostaa Suomen talous kestävän kasvun ja kohenevan työllisyyden uralle. Biotalous ja puhtaat ratkaisut -kärkihankkeiden tavoitteena on lisätä uusiutuvan energian osuutta kestävästi, jotta se ylittää 2020‐luvulla 50 prosenttia. Tavoite perustuu erityisesti bioenergian ja muun päästöttömän uusiutuvan energian tarjonnan lisäämiseen.

Jaa tämä sivu

Takaisin