• Ajankohtaista YTP:ssä

Kiertotalouspaketti vaatii Suomen kierrätysasteen kaksinkertaistamista vuoteen 2030

Katja Moliis (katja.moliis a ytpliitto.fi), 2.12.2015

Yhdyskuntajätteelle ehdotetaan asetettavan sitova 65 %:n kierrätystavoite vuoteen 2030. Pakkausjäteelle ehdotetaan 75 %:n tavoitetta. Vuonna 2030 kaatopaikalle saisi sijoittaa vain 10 % yhdyskuntajätteestä. Muun muassa nämä ehdotukset sisältyvät komission 2.12. julkaisemaan kiertotalouspakettiin.

Komission toimintaohjelma kiertotaloudesta sisältää suunnitelman toimenpiteistä, joihin komissio ryhtyy seuraavan parin vuoden aikana kiertotalouden edistämiseksi. Toimenpideohjelman liite sisältää aikataulullisen etenemissuunnitelman.

Paketti sisältää myös tarkistetut ehdotukset kuuden jätealan direktiivin muuttamiseksi ja niiden implementointisuunnitelman sekä täydennyksen vuonna 2014 laadittuun vaikutusarviointiin.

Vuonna 2014 julkaistuun ja sittemmin poisvedettyyn pakettiin verrattuna uusi toimintaohjelma sisältää enemmän tuotesuunnitteluun ja valmistukseen liittyviä toimenpiteitä. Yleistä resurssitehokkuustavoitetta paketissa ei tällä kertaa kuitenkaan ole. Suorat muutosehdotukset EU-lainsäädäntöön koskevat jätehuoltoa. 

Paketti sisältää edelleen sitovat kierrätystavoitteet yhdyskunta- ja pakkausjätteille. Myös yhdyskuntajätteen kaatopaikkasijoittamista pyritään vähentämään toimenpiteillä. Jätteenpolton hillitsemiseksi paketissa ei valitettavasti ole suoria toimenpiteitä.

Kierrätysmateriaalien luokittelua tuotteiksi pyritään edistämään parantamalla End-of-Waste-luokittelun käytettävyyttä.

Uusitun paketin kierrätystavoitteet ovat aiempaa maltillisia. Yhdyskuntajätteestä tulee kierrättää 60 % vuonna 2025 ja 65 % vuonna 2030. Myös uudelleenkäytön valmistelu voidaan lukea kierrätykseksi.

Linkit:

YTP avasi syyskokouksessaan keinovalikoimaansa, jolla asetettaviin tavoitteisiin päästään

Linkki EU:n kiertotalouspakettiin

Jaa tämä sivu

Takaisin