• Ajankohtaista YTP:ssä

L&T investoi muovin kierrätykseen

Katja Moliis (katja.moliis a ytpliitto.fi), 27.9.2018

Lassila & Tikanoja investoi Merikarvian muovinkierrätyslaitoksellaan jätemuovin käsittelyteknologiaan. Investoinnin myötä laitoksen käsittelykapasiteetti kaksinkertaistuu 20 000 tonniin vuodessa ja se pystyy käsittelemään entistä likaisempia ja hankalampia muovilaatuja.

Erityisesti kaupan alalla ja rakentamisessa syntyy valtavia määriä sellaista jätemuovia, jonka kierrättäminen on aiemmin ollut hankalaa sen likaisuuden vuoksi.

Merikarvialla sijaitseva kierrätyslaitos prosessoi erilaisia teollisuuden ylijäämä- ja hylkymateriaaleja sekä teollisuuden kuljetuslaatikoita uusioraaka-aineiksi. Tehdas valmistaa yli 100 erilaista uusiomuoviraetta, joita hyödynnetään pääosin kotimaisessa muoviteollisuudessa.

Merikarvialle tehtävän investoinnin myötä käyttöön otettava uusi pesutekniikka mahdollistaa likaistenkin muovien jalostamisen korkealaatuisiksi raaka-aineiksi kiertotalouden logiikan mukaisesti. Jatkossa laitoksen avulla voidaan myös edistää kotitalousmuovien uudelleenkäyttöä.

Tavoitteena on, että uusi teknologia on käytössä kesällä 2019, mutta materiaalin vastaanotto voidaan aloittaa välittömästi. Tähän mennessä L&T on investoinut muovin kierrätykseen Merikarvialle yli 10 miljoonaa euroa ja nyt toteutettava lisäinvestointi on noin 3-5 miljoonan suuruinen. Jatkossa kapasiteettia voidaan edelleen kasvattaa muovin talteenoton lisääntyessä.


Merikarvialle rakentuva uusi käsittelylaitos mahdollistaa osaltaan jatkuvasti kiristyvien kierrätystavoitteiden saavuttamisen. EU:n jätedirektiivi edellyttää, että vuonna 2025 muovipakkauksista pitäisi kierrättää 50 % ja 2030 55 %. Tällä hetkellä Suomessa kierrätykseen päätyy 27 % muovipakkauksista.


”Parantamisen varaa on sekä yritys- että kotitalouspuolella ja kaikkien panosta tarvitaan. Muovia poltetaan tänä päivänä aivan liikaa sekajätteen joukossa”, sanoo Lassila & Tikanojan Ympäristöpalveluiden toimialajohtaja Petri Salermo. Esimerkiksi yhdyskuntajätteestä noin puolet on edelleen lajittelematonta sekajätettä. Sen joukossa on arvioitu olevan jopa 200 000 tonnia muovia.

”Kunnilta toivoisimme avointa suhtautumista muovin erilliskeräyksen laajentamiseen kotitalouspuolella. Kierrätysyrityksillä on halu ja mahdollisuus luoda uusia asiakaslähtöisiä lajittelu- ja keräysratkaisuja, joita ei tulisi rajoittaa kunnallisilla määräyksillä”, Petri Salermo kertoo.

Tällä hetkellä L&T kerää kuluttajien pakkausmuovia Turussa, Hämeenlinnassa, Tuusulassa, Lappeenrannassa, Mikkelissä, Savonlinnassa, Kiteellä, Oulussa, Kokkolassa ja Vaasassa. Mukaan ovat tulossa tai keräystä ainakin suunnittelevat mm. Kajaani, Lahti ja Tampere.

”Tavoitteenamme on laajentaa kiinteistökohtaista muovinkeräystä ja saada miljoona suomalaista muovin erilliskeräyksen piiriin vuoteen 2020 mennessä”, Salermo kertoo.

L&T:n tiedote on kokonaisuudessaan luettavissa täällä.

Jaa tämä sivu

Takaisin